Työpäiväni esittely
Työpäiväni alkaa aamulla, kun lähden raitiovaunulla kohti El Campelloa. Raitiovaunu lähtee Carrabinersin pysäkiltä noin kello 8:24, ja jään pois El Campellon pysäkillä. Saavun päiväkodille noin kello 8:45.
Aamun maisemat TRAM-pysäkiltä
Työasuni on omat vaatteet sekä työpaikalta alla olevassa kuvassa näkyvä punainen liivi ja oranssit Crocs tyyliset muovipistokkaat. Päivät ovat fyysisesti aktiivisia ja vauhdikkaita, ja tilanteet lasten kanssa muuttuvat jatkuvasti.
Päiväkodissa on useita ryhmiä:
vauvat (0 –1 v)
1–2-vuotiaat, kaksi ryhmää
2–3-vuotiaat, kaksi ryhmää
Olen ollut tämän viikon ajan erityisesti toisessa 1–2-vuotiaiden ryhmässä, mutta autan myös vauvojen ryhmässä sekä muissa ryhmissä aina tilanteen mukaan. Työ ei ole sidottu yhteen ryhmään, vaan vaihtelee päivän ja tarpeen mukaan.
Päivien aikana lasten käytös voi olla hyvin intensiivistä, ja tilanteita tulee nopeasti, jolloin aikuisen rooli on jatkuvaa ennakointia ja rauhoittamista.
Aamu ja saapuminen
Lapset saapuvat päiväkotiin yleensä kello 8:45–9:30 välillä, osa joskus myöhemminkin. Vastaanotto tapahtuu ryhmissä, ja lapset siirtyvät 9.30 omiin tiloihinsa.
Aamulla osa lapsista saa pieniä eväitä, kuten keksejä, banaania tai maissinaksuja, koska kaikki eivät jaksa odottaa varsinaiseen ruokailuun asti. Tämä ei ole kaikille samaan aikaan, vaan rytmi on hieman hajautunut.
Samalla tarkistetaan lasten “agendat”, eli päiväkirjat, joihin kirjataan päivän tapahtumia.
Päiväkirja
Päivän rytmi ja toiminta
Kello 9:30–10:00 Lelut ja välineet laitetaan paikoilleen ja vaipat tarkistetaan. Vaipanvaihtoja on päivän aikana paljon, ja niihin reagoidaan jatkuvasti tarpeen mukaan.
Kello 10:00–10:30 järjestetään ohjattuja aktiviteetteja, kuten maalausta, kirjojen lukemista, satuhetkiä ja vapaata leikkiä.
Jos sää sallii, lapset menevät ulos: pienemmät lapset patiolle ja isommat hiekkakentälle aktiivisempaan leikkiin.
Jos patio on märkä tai sää huono, lapset jäävät sisälle. Suomessa ulkoillaan lähes aina säästä riippumatta, mutta täällä ulkoilu on enemmän sääriippuvaista.
Espanjassa ei myöskään käytetä erillisiä ulkovaatteita samalla tavalla kuin Suomessa. Lapset ovat samoissa vaatteissa sisällä ja ulkona, ja vaihtovaatteita käytetään vain, jos vaatteet kastuvat eritteistä tai muusta likaantumisesta.
Patio
Isompien lasten leikkikenttä kahdessa kuvassa
Kello 10:45–11:15 lapset saavat vettä ulkoilun yhteydessä. Päivän kulku on rytmitetty ruokailujen ja päiväunien mukaan.
Kello 11:15–11:35 tarkistetaan vaipat ennen ruokailua ja päivän seuraavia siirtymiä. Osa lapsista ei nuku päiväunia lainkaan vanhempien toiveesta, joten rytmi vaihtelee yksilöittäin.
Ruokailu
Kello 11:35 alkaa ruokailu, joka eroaa suomalaisesta päiväkotikulttuurista monella tavalla.
Aamupala ja välipala tuodaan kotoa ja ne ovat usein: hedelmiä, smoothieita, keksejä, maissinaksuja, hedelmäsosetta, jogurttia ja tapaksia. Myös lasten juomavesi tuodaan kotoa pulloissa aina maanantaisin.
Lounas tulee catering-palvelusta ja se on usein jaettu useampaan osaan. Pääruoka voi olla riisiruoka, keitto, pasta tai muu lämmin ateria. Toinen ruoka on usein kanaa, kalaa, possua tai munakasta ja jälkiruoka on yleensä hedelmä tai jogurtti. Ruoan jälkeen on juomana vettä.
Ruokailutilanteet vaihtelevat: osa syö itse, osa tarvitsee apua, osa istuu syöttötuoleissa, osa ruokailee istuen pikkuisissa ruokapöydissä.
Ruokailun jälkeen kädet ja kasvot pyyhitään kosteuspyyhkeillä ja siivotaan jäljet.
Perjantaina oli pääruokana riisiruokaa, toinen ruoka oli kalaa ja jälkiruokana oli jugurttia
Päivälepo
Kello 12:15 tarkistetaan vaipat ennen päiväunia.
Noin kello 12 alkaa päivälepo. Minun tehtäväni on nukuttaa lapset, jotka pelkäävät pimeää. Heidät nukutetaan omiin vaunuihinsa yhdessä luokkahuoneessa, jossa samaan aikaan osa lapsista leikkii, katsoo lastenohjelmia tai syö omia eväitään odottaessaan kotiin lähtöä.
Toisessa huoneessa on niin sanottu nukkari, jossa lapset nukkuvat omissa vaunuissaan, seinästä vedettävissä sängyissä tai matalilla sängyillä tai patjoilla.
Kaikki lapset eivät nuku samaan aikaan, ja osa ei nuku päiväunia lainkaan vanhempien toiveesta.
Kello 12:30 jälkeen hoidetaan vielä vaippoja ja valmistellaan iltapäivää sekä seuraavia eväitä. Samalla kirjataan päivän tapahtumia päiväkirjoihin.
Kuten kerroin viime viikon kirjoituksessa, iltapäivän rytmi etenee yleensä niin, että yhdestä kahteen on ruokatauko, jonka jälkeen vuorossa on ulkoilua, lasten syöttämistä sekä kotiuttamista. Tämä rytmi on päivittäin toistuva ja määrittää pitkälti päivän loppuosan kulun.
Kello 13 alkaa oma ruokataukoni, joka kestää kello 14 asti. Ruokailla saa keittiön nurkkauksen ruokailutilassa tai työpaikalta voi lähteä myös ulos syömään. Osa henkilökunnasta käy kotona syömässä ruokatunnilla. Tauon aikana päiväkodin arki jatkuu ja osa lapsista alkaa heräillä päiväunilta.
Opiskelijoiden ruokailutila keittiössä
Kun palaan, osa lapsista on jo hereillä ja lisää lapsia herää vähitellen. Tässä vaiheessa kaikki lapset ovat yleensä ryhmän 1–2- tai 2–3-vuotiaiden yhteisissä tiloissa päivän järjestelyistä riippuen.
Ensimmäisiä lapsia haetaan kotiin noin kello 13 alkaen, ja sen jälkeen hakeminen jatkuu tasaisesti aina kello 17 asti, jolloin päiväkoti sulkeutuu. Oma työpäiväni päättyy kuitenkin kello 16.
Ennen kuin lapsi lähtee kotiin, vaippa tarkistetaan aina erikseen: onko kakkaa tai enemmän pissaa, ja tarvittaessa se vaihdetaan ennen lähtöä.
Kello 14–15 lapset syövät iltapäivän eväät. Isommat lapset pöydän ääressä, pienemmät joko syöttötuoleissa tai ryhmätilassa. Lapsista osa syö ja osa leikkii samaan aikaan, osa lapsista menee ulos patiolle leikkimään heräämisen jälkeen.
Jokaisessa luokkahuoneessa on televisio ja niistä katsotaan paljon lasten musiikkiohjelmia
Kuvassa olevassa laatikossa on lasten kotoa tuomat välipalat. Seinien takana on vessatilat ja hoitopöytä jotka sijaitsevat luokkahuoneissa
Espanja vs Suomi – arjen eroja
Espanjalaisessa ja suomalaisessa päiväkotikulttuurissa on useita selkeitä eroja.
Yksi ero liittyy perheiden osallistumiseen. Täällä päiväkotiin tuominen ja hakeminen on usein enemmän äitien vastuulla, kun taas Suomessa molemmat vanhemmat osallistuvat hyvin aktiivisesti.
Toinen ero liittyy hygieniaan, käytännöt ovat erilaisia. Suomessa käsienpesu ennen ja jälkeen ruokailun on systemaattista, kun taas Espanjassa käytetään usein kosteuspyyhkeitä käsien ja kasvojen puhdistamiseen ja myös vaipanvaihdossa käytetään kosteuspyyhkeitä koska lämmintä vettä ei tule hanoista ja varsinaisia pesupaikkoja ei ole.
Ulkoilu eroaa myös: Suomessa ulkoillaan lähes säällä kuin säällä, mutta Espanjassa ulkoilu riippuu enemmän säästä ja siitä onko patio märkänä sateen jäljiltä.
Päivän rytmi on Espanjassa myös hajautuneempi, kun taas Suomessa se on usein yhtenäisempi kokonaisuus.
Lopuksi
Vaikka päivät ovat välillä kiireisiä ja kielimuuri tuo omat haasteensa, olen viihtynyt päiväkodissa hyvin.
Harmillisesti olen ollut tämänkin viikon vielä flunssan kourissa, ja myös henkilökunnassa sekä lapsissa on ollut paljon sairastelua. On ollut sekä flunssaa että vatsatautia, ja lapset ovat olleet myös kuumeessa vuorotellen. Toivottavasti tilanne alkaa helpottaa pian.
Jokainen päivä on erilainen, ja samalla opin jatkuvasti lisää sekä espanjan kielestä että paikallisesta päiväkotikulttuurista.
Ulkoeteinen näissä kuvissa
.jpg)

.jpg)













Kommentit
Lähetä kommentti