Tervetuloa seuraamaan blogiani

Olen aikuisopiskelija ja opiskelen lähihoitajaksi. Olen menossa töihin päiväkotiin Alicanten alueelle El Campelloon. Päiväkoti, jossa työskentelen seuraavat viikot, on Ludoteca Infantil Fantasía -niminen päiväkoti, ja siellä lapset ovat iältään noin 6 kuukaudesta 3 vuoteen.

Päiväkodin pääasiallinen kieli on espanja, tarkemmin valencialainen espanja, mikä tuo omaan harjoitteluuni oman mielenkiintoisen haasteensa. En puhu espanjaa vielä kovin hyvin, vain muutamia auttavia sanoja, mutta olen erittäin innokas oppimaan lisää. 

Uskon, että suurimmaksi haasteeksi tulee kommunikointi, koska arjessa käytettävä kieli on täysin espanjaa. Samalla se tekee kokemuksesta kuitenkin todella opettavaisen ja ainutlaatuisen.

 


Saavuin Alicanteen torstain ja perjantain välisenä yönä. Lento oli myöhässä, mutta viimein saavuin kuitenkin perille. Lentokentältä otin taksin, jolla saavuin asunnolle. 

Asunnolla Airbnb majoittajakumppani oli vastassa. Hän esitteli asunnon, antoi avaimet ja kertoi tärkeimmät ohjeet. 

Seuraavana aamuna sain onneksi nukkua hieman pidempään, sillä 1.5. on Espanjassa pyhäpäivä, Día del Trabajador.

Huomenna maanantaina 4.5. on ensimmäinen työpäivä.

Tästä se seikkailu alkaa – katsotaan, mihin kaikkeen tämä matka vie! ☀️


Kommentit

Suositut tekstit